Nukkekoti Huvitus on edennyt pitkin talvea ja kevättä pikku hiljaa. Talossa on tosi paljon pieniä ulkopuolen yksityiskohtia, joita olen tehnyt. Täällä blogissa on kuitenkin ollut hiljaista, kun en jokaista kattopäreen tai nurkkalaudan kiinnitystä ole viitsinyt raportoida. Spray-maalista on tullut hyvä kaveri, sillä se nopeuttaa pikkuosien maalaamista huomattavasti.

Alun alkaen päätin, että ensin teen ulkopuolen ja sitten vasta alan huoneita sisustaa . Nyt aletaan olla siinä vaiheessa, että vaikka ulkopuolella kaikki ei olekaan vielä valmista, voin siirtyä huoneisiinkin, sillä jotkin jutut, kuten esim. ikkunat on viisainta kiinnittää vasta kun huoneen seinän sisäpintä on työstetty. Ajatusta talon sisäpuolesta on jo kovastikin. Pitkästä aikaa tein hiukan huonekalujakin:

Punainen työpöytä on Petit Propertien kitistä kasattu, materiaalina pahvi, maalina akryyliväri. Tuolin sahailin puusta itse ja käsittelin Liberonin spriipohjaisella kuultomaalilla. ja kiiltävällä lakalla.  Mittatikku unohtui kuvasta. Samanlaisia tuoleja olen sahannut aikaisemmin 1:12 mittakaavassa.